Olet täällä: Etusivu Uutiset Pirkanmaan asuntomurtoja selvitetty
Sivun toiminnot

Pirkanmaan asuntomurtoja selvitetty

Pirkanmaan poliisi on selvittänyt kuusi asuttuihin omakotitaloihin kohdistunutta varkautta.

Rikokset ovat tapahtuneet Kangasalan Kaarina Maununtyttären tien, Valkeakosken Metsäkansan sekä Painon ja Lempäälän Lipon alueilla. Sisään taloihin oli päästy murtautumalla tai auki jääneistä ovista. Rikokset ajoittuvat vuodenvaihteeseen ja tammikuun loppuun. Asunnoista oli anastettu mm. erilaista elektroniikkaa.

Yhteistyössä Kanta-Hämeen poliisilaitoksen kanssa on selvitetty myös tammikuussa tapahtuneet Hauhon Siwan ja Parolan Valintatalon ryöstöt. Ryöstöihin osallisuudesta epäillään samoja henkilöitä kuin asuntomurroista.

Kaksi pääepäiltyä, noin 20- ja 30-vuotiaat pirkanmaalaiset miehet, on vangittu. Rikosnimikkeitä tutkinnassa ovat olleet törkeät varkaudet, ryöstöt ja ampuma-aserikos.

Tutkinnan yhteydessä on löydetty anastettua omaisuutta yksityisasunnoista. Poliisi epäilee asuntojen haltijoita kätkemisrikoksista.

Viikon kysymys
Menikö Miss Suomen kruunu oikealle kilpailijalle?



Äänestykset
PS 5
PS-markkinakanava
Syötettä ei ole saatavilla.
Tee oma uutinen
banner.jpg
JAKELUPALAUTE

Eikö lehti kopsahtanut luukkuun?
Voit lähettää jakelupalautetta tällä lomakkeella.