Poliisin Päivän tapahtumissa lähes 2000 kävijää
Poliisin päivää vietettiin Pirkanmaalla Tampereen Hervannassa sekä Ikaalisten ja Kangasalan toreilla.
Varsinaiseksi vetonaulaksi osoittautui liikkuvan poliisin turvavyösimulaattoriauto, jota yleisö pääsi kokeilemaan Hervannan lähipoliisiaseman edessä. Leikkisä ja innokas poliisikoira Dyco kiinnosti myös paikalle saapuneita. Koiranohjaaja kertoili paikalla
olijoille koiran koulutuksesta, poliisikoiran työtehtävistä ja muusta poliisikoiratoimintaan liittyvästä.
Lähipoliisiasemalla esitettiin nettiturvallisuusaiheista pienoiselokuvaa Lapsemme verkossa, sekä huumausaineista kertovaa diaesitystä. Poliisiammattikorkeakoulun
asiantuntijoita oli paikalla vastaamassa päivän teemoja koskeviin kysymyksiin.
Myös Poliisimuseo oli mukana Hervannan tapahtumassa. Innokkaat junnukonstaapelikokelaat saivat museon henkilökunnalta päähänsä poliisin suikan, ja lisäksi kotiinviemisiksi junnukonstaapelin kortin ja lukujärjestyksen. Poliisimuseon 70-luvun Trabant-poliisiauto patsasteli tapahtumassa arvoisellaan kunniapaikalla. Itse Poliisimuseo oli alkuperäisistä suunnitelmista poiketen kiinni aiemmin elokuussa sattuneen vesivahingon vuoksi.
Ikaalisten torilla yleisö pääsi tutustumaan kahteen poliisiautoon, kahteen liikkuvan poliisin moottoripyörään sekä paikallisiin poliiseihin ja moottoripyöräpoliiseihin.
Kangasalan torilla liikkuva poliisi esitteli vaaka-autoa, jota käytetään mm. raskaan liikenteen kuormien valvonnassa. Poliisikoira Pekko esitteli taitojaan ohjaajansa opastuksella, ja koiranohjaaja kertoili työstään kaikille asiasta kiinnostuneille.

