Markus Sutinen Kardaanikunkuksi
Kaanaan moottoriradalla Tampereella kisailtiin viime viikonloppuna lähes 500 kilpailijan voimin.
Yksi Suomen suurimmista autourheilutapahtumista ja suurin kardaaniluokan kilpailu, Lempäälän UA:n järjestämä Kardaanikunkku ajettiin jo 25.kerran. Kaanaan moottoriradalla Tampereella kahden päivän aikana kisailtiin lähes 500 kilpailijan voimin kolmessa eri luokassa: yleisessä, nuorten ja naisten luokassa.
Huikean jännitysnäytelmän esittivät Kardaanikunkun A-finalistit. Kaksi sijoituskarsintaa sekä C- että B-finaalin voittanut Autoliitto Härmän Anssi Kuoppala säntäsi kärkeen ajautuen kuitenkin ulos. Kärkeen nousi Suonenjoen UA:n Markus Sutinen Volvolla saaden peräänsä kahden edellisen vuoden voittajan Hämeenkyrön Aki Karttusen.
Viimeiselle kierrokselle lähdettäessä Karttunen nousi jo ohi Sutisen. Sutinen kuittasi ohituksen välittömästi ja samassa rytäkässä myös Mäntän UA:n Seppo Lehtinen ohitti Karttusen. Rajusti yrittänyt Karttunen pyörähti vielä kesken finaalin. Sutinen ajoi voittoon perässään kisan suurin yllättäjä Lehtinen. Kolmanneksi nousi Nokian UA:n Rauno Väyrynen.
Lauantaina ajetun nuorten luokan voittoon ajoi Järviseudun UA:n Mikko Mäkinen ja naisten luokkaa hallitsi aika-ajosta lähtien Mäntän UA:n Johanna Leppämäki.
Kaksipäiväistä kisaa seurasi yli 4000-henkinen yleisö.

