Suurin osa talon ikkunoista on vanhaa lasia. Sellaista, jonka läpi katsottuna maailma vähän vääristyy, puhutaan "valuvasta lasista". On mahdotonta tietää, miltä ajalta lasit ovat, mutta olen elätellyt ajatusta, että ne ovat talon alkutaipaleelta, nekin siten yli 100 vuotta vanhoja.

Mieltäni on innostanut kuvitella, mitä kaikkea lasien läpi on nähty ja mitä kaikkea talossa on vuosien varrella tapahtunut. Melkoisen monta kertaa on aurinko kerinnyt nousemaan ja lippukin on salkoon noussut useasti. Monta elämää on laitettu alulle ja moni on myös päättynyt.
Talo on toiminut ison maatilan päärakennuksena ja emäntä on varmasti katsonut useasti ikkunasta, joko miehet tulevat pellolta syömään tai kahville. Voi sitä kansallisromantiikan määrää, mitä olen mielessäni kuvitellut.

On niistä ikkunoista ehkä nähty sekin, kun sota-aikana pappi tulee käymään ja kertoo ikäviä uutisia talon rintamalla olevasta väestä. Pappi puhuu kaatuneista, ei kranaattien tai tykkitulen hajalle repimistä ihmisistä. Lohdun sanaa on varmasti tarvittu.
On niistä ikkunoista varmaan nähty sekin, kun tärkeän oloinen kaveri virka-asussaan kävelee pihaan ja vaatii nähtäväkseen dokumenttia näköradion katseluluvasta. Se ei ole jokaisen veronmaksajan oikeus, vaan erikseen siitä riemusta on maksaminen. Tarkkaa on tietenkin sekin, katsellaanko lähetystä väreissä, vai mustavalkoisena.

Ikkunoista on seurattu sitäkin, kun vähitellen maanviljelyksestä ja eläintenhoidosta luovutaan ja maat menevät muuhun käyttöön. Seurattu on myös taistelu kunnan kanssa pakkolunastusta vastaan, kun viimeinenkin peltomaa haluttiin asutuskäyttöön.

Meidänkin aikana ikkunoista on keritty näkemään monenlaista. Uutta elämääkin on taloon ehtinyt tulemaan. Pääskyset ovat saapuneet aina ja lippukin on joskus nostettu salkoon. Kun joku vielä kehittäisi maagisen keinon tallentaa ikkunoiden kautta kulkeneet näkymät, saisimme siitä nähtäväksemme sellaisen saagan, ettei sen voittanutta taitaisi olla.