Paitsi oma henkilökohtainen reviiri myös oma koti on sitä aluetta, jonne kutsumattomien vieraiden tunkeutuminen sattuu enemmän sydämessä kuin missään muualla. Rötöstelijät vierailivat kerran autossani, josta veivät pennin stereot ja Hondan huoltokirjan – oli varmasti kovaa valuuttaa – mutta eniten loukkasi tunkeutuminen omalle tontille.
Se tosin jopa huvitti, kun eräänä koleana kesäyönä olin sipsuttanut kotiin unohtaen laittaa oven kiinni. Postinjakaja oli kynnykseltä heittänyt Aamulehden avoimesta ovesta sisään. Hienoa palvelua. Sittemmin olen muistanut sulkea ulko-oven. Parempi ehkä niin.

Vähemmän nauratti tapaus, kun lomani aikainen kukkien kastelija oli järjestänyt baarireissun päätteeksi parin hengen jatkot asunnollani. Se oli niin kivasti keskustassa ja emäntä teillä tietymättömillä ja mitä vielä: asunnon avain taskussa. Tämän jälkeen olen valinnut, anteeksi, pyytänyt kukkien kastelijat sen perusteella, kuka kostuttaa itseään vähiten.
Onneksi suomalaiset, jopa miehetkin, ovat oppineet halaamaan tavatessaan tuttuja ja ystäviä. Se jos mikä on sitä reviirillä visiteerausta. Mukavaa sellaista niille, jotka ovat sinut halailun kanssa.

Alle kouluikäisenä pikkulikkana yöpyessäni mummolassa pikkuveljeni kanssa vuoteemme sijattiin vierekkäin lattialle. Veljeni oli siinä iässä(kin) kiusankappale ja tunki patjalleni alituisenaan ja minulle jäi vain pieni soiro, jossa maata. Tein selväksi kädellä osoittaen missä menee raja, mikä on minun puoleni ja sitä hän ei totta vie ylittäisi. Mitä tekee veljeni? Sylkäisee tyynylleni! Siinä on sulle rajat, niin.

Hyvää vapun jälkeistä aikaa ja sallikaa läheiset reviirillenne, niin ei tyyny kastu.

-Taija Holm