Olet täällä: Etusivu Kolumnit Rehellistä onnellisuusvajetta
Tehdyt toimenpiteet

Rehellistä onnellisuusvajetta

Minä rupean lääkäriksi. Älkää kysykö lisensiaattitutkinnosta. Valkea takkini peittää koulutuksen puutteen kuin morsiuspuku neitsyyden puutteen. Valkeassa takissani olen sävytön ja hävytön samaan aikaan. Silti vannon, kaikkien Jumalten ja Jumalatarten kautta, että tulen torjumaan kaiken, mikä voi olla vahingoksi ja vääryydeksi.

Kyvytön minä en ole, sillä minulta sujuvat niin sydänsairaudet, psykiatria kuin muutkin sisätaudit. Ja vaikka ihmiset tulisivat vain pikkuvaivojen kanssa vastaanotolle, en minä sano, tule ensiviikolla, jos vielä kolottaa. Sillä onhan syytä varmistaa työn ja vuorovaikutussuhteen jatkuvuus, ja antaa hoito-ohjeet, joilla potilas tulee viikonkin päästä, ja aivan varmasti. Lupaan, että kaikki järjestyy, mutta vain jos saan itse järjestää.

Minä muokkaan lääketieteet mielenimukaan:

 

1 .Lähikontaktia toisiin ihmisiin on syytä välttää tartunnan ehkäisemiseksi.

Ihmissuhteissa on tartunnan vaara etenkin, jos on sattunut sairastumaan sellaiseen kansantautiin kuin läheisriippuvuus. Tauti tarttuu jatkuvan koskettelun ja pakkomielteisen yhdynnän kautta, ja ilmenee taudin saajassa läheiseksi tulemisen pelkona. Sairauden kuvaan kuuluvat jatkuvat ristiriidat, joilla on nimensämukaiset seuraukset. Kun ei ole läheisiä, ei heistä koidu ongelmia, on aikaa keskittyä itseensä, ja voi tutkia vaikka omaa napaa.

Kun läheisistä saa luopua lääkärin luvalla, kuka vielä viitsii palata paatuneseen parisuhteeseen? Kuka enää tyrehdyttää avio-onnen verenvuotoa vaihtamalla surullisia suudelmia paskamaisen partnerin patjalla, sulkemalla iltaisin haavan haavalla ja imemällä itseensä onnettomien avioliittovuosien aristava totuus. Tuskin kukaan.

 

2. Sydänsairauksiin auttaa konjakkipaukku illoin tällöin

Konjakki lämmittää sydäntä kuin ystävä yön yksinäisinä tunteina. Suurella sydämellä on suuret surut, joten annostusta voi tilanteen mukaan lisätä. Mikäli aamulla huomaa katselevansa vain entistä kalpeampia kasvoja, siihen lääkärinä totean, sillä se lähtee, millä on tullutkin. Takaan, että pian taas oma sydänkäpynen poreilee kuin mehevän mulattinaisen nauru.

Kivuttuaan kantapaikkoja lääkepullo kainalossa ja koettuaan ihanan elvyttävää itsesääliä eivät potilaat enää viitsi litkiä laihdutusjogurttia, saatika tavoitella mainosspektaakkelien maitoisia mahoja. He palaavat uusimaan reseptin ja menevät apteekin kautta.

 

3. Sairaana mennään ulos.

Kaikki pienet nuhanenäiset ovat kuulleet ja luulleet, että sairaana ei saa mennä ulos. Ja mitä vielä! Sairaanahan tarjoutuu, mitä miellyttävin mahdollisuus pieneen patikointiin. Kiukkuisessa kuumeessa on hetken tunnoton kylmän maailman kosketukselle. Kun on nenä tukossa, kurjista asioista ei ole hajuakaan. Kun makuaisti on mennyt, ei tarvitse maistaa edes omaa lääkettään. Kukaan tuskin enää viitsii palata potemaan sisätauteja, joiden oireina ilmenee hapannaama, huono ryhti ja alituinen tietokonehiiren hyväily. Kun sen sijaan, voi hapuilla kuumehoureessa pakkasessa, vapautua ankean aistitiedon ulkopuolelle ja keskittyä mielen maailmaan.

 

Minä annan potilaille luvan sairastaa ja sitä he tulevat minulta hakemaan. En minä laita laastaria lainsuojattomalle tai puhdistusvoidetta parantumattomaan haavaan. Minä määrään ihmisille onnellisuusvajetta.

Ja niin minusta tulee koko kaupungin suosikki lääkäri. Vastaanotolle päästäkseen ihmiset ostavat itselleen aikoja, varastavat toistensa vuoronumeroita ja keksivät itselleen perättömiä vatsanväänteitä, vain jotta saisivat luvan olla yksinäisiä, humalaisia ja täysin ulkona kaikesta. Saisivat olla surkeita ja suttuisia, vihaisia ja viheliäisiä. Sillä ei onnettomuus parane sillä, että keikistelee cocteil-lasi kädessä Ilveksen yökerhossa ja hymyilee hyväuskoisena kuin lapsi ensimmäisenä koulupäivänä. Onnettoman täytyy olla onneton.  Nimittäin sydän, joka ei koskaan tiedä murtuvansa ei ole sydän ollenkaan.

 

Mirka Muilu

Keskustelussa nyt
» Lukijan kuva 26.07.2010
Viikon kysymys
Missä muodossa nautit mieluiten jäätelösi?





Äänestykset
PS 28
Tee oma uutinen
banner.jpg