Olet täällä: Etusivu Kolumnit Odottamisen lihavuus
Sivun toiminnot

Odottamisen lihavuus

Päätin, että en tästä aiheesta kirjoita, mutta niin ne uudenvuoden lupauksetkin on tehty rikottaviksi, joten lukekaa ja kestäkää!

Omasin vahvan ennakkokäsityksen raskauden ihanuudesta. Nainen on kauneimmillaan ja niin edelleen. Seison peilin edessä ja kysyn yhä, missä se kauneus ja ihanuus viipyy? Laskettuun aikaan on jäljellä kaksi kuukautta ja olen todellakin loppusuoralla ottaen huomioon kuljetun matkan.
Ellei rintavarustuksen suurentunutta kokoa lasketa, en ole nähnyt tässä kovinkaan paljon asioita, joiden vuoksi hurrata ja tuulettaa. Kokeilkaa itse tunkea jumppapallo paidan alle ja suoriutua jokapäiväisestä elämästä. Vatsalla voi pudotella kätevästi hyllyiltä tavaraa esimerkiksi kaupassa.
Vatsallaan voi vain haaveilla nukkuvansa. Ja mitä tulee nukkumiseen liittyen – sitä voi tehdä koko ajan. Jää kivasti sosiaalinen elämä tauolle!

Mieli tekee totta kai lakritsia ja homejuustoa, kaikkea sitä, mitä ei saa raskaana syödä. Minun maitoni, punaviini, on myös luonnollisesti kiellettyjen listalla. Jotkut valmistajat tarjoavat tähän apua saattamalla kaupan valikoimiin alkoholitonta punaviiniä. Älkää kanssasisaret ja muut kokeilunhaluiset sortuko tuohon käyneeseen marjamehuun. Mikään ei korvaa aitoa punaviiniä, uskokaa ja säästäkää rahanne!
Olen sitä vastoin oppinut juomaan alkoholitonta olutta, joka poistuu henkilökohtaiselta suosikkilistaltani välittömästi, kun pääsen taas kokeilemaan sitä oikeaa – jota muuten opin juomaan vasta viime vuonna sitten nuoruusvuosien.

Kukaan ei maininnut, että lapsen heräämisiin voi valmistautua jo hyvissä ajoin etukäteen. Heräilen monta kertaa yössä, kun kädet ovat puutuneina. Johtuu kuulemma tästä olotilasta. Kätevää, ei voi painaa edes puhelimen herätystä pois päältä! Puoleen päivään mennessä tunto on palannut ja voi taas mennä pian nukkumaan.
Valmiit äidit varoittelivat, että öisin joutuu nousemaan vessaan. Minä olen nukkunut mieluummin kuin noussut yökäynneille – näköjään. Seurapiirirakosta on jotain hyötyä. Oksettaakin kuulemma. En ole sellaista harrastanut aikoinaan yöjuoksujen aikaan enkä siis nytkään.

Älkää käsittäkö väärin. Odotan kovasti tulevaa tapausta, kiinteä rakkaussuhde välillämme on jo syntynyt ja odotan joka ilta sitä nyrkkeilymatsia, jonka pienokainen mahassani vetää. En vain näe tässä pulleudessa mitään kaunista ja ihanaa.

Viikon kysymys
Menikö Miss Suomen kruunu oikealle kilpailijalle?



Äänestykset
PS 5
Tee oma uutinen
banner.jpg
JAKELUPALAUTE

Eikö lehti kopsahtanut luukkuun?
Voit lähettää jakelupalautetta tällä lomakkeella.