Kimi lähti, samoin formulakatsoja
Kimi Räikkönen ei tulevalla kaudella aja F1-sarjan maailmanmestaruudesta. Räikkönen pitää välivuoden ja palaa vuoden kuluttua sarjaan, jos hänelle löytyy paikka voittajatallista. F1-televisiolähetyksille Kimin lähtö tietää katsojakatoa.
Tällä erää näyttää siis vahvasti siltä, että Räikkösen F1-ura on takana. Vuosi on pitkä aika ja tyrkylle tulee koko ajan uusia nuoria kuljettajia, jotka ovat valmiita ajamaan henkensä kaupalla ja vieläpä halvalla.
Räikkönen suuntaakin nyt rallipoluille, mikä tarkoittaa jättipottia MM-rallin järjestäjille. Kimin julkisuusarvo on valtaisa, kuten viime kesän Jyväskylän MM-rallissa huomattiin.
Se ei ole ihme, sillä huippukuskiksi tunnustetun Räikkösen julkisessa kuvassa on kaikki legendan ainekset. Haastattelutilanteissa Kimillä on pääsääntöisesti pokerinaama päällä ja lausuntoja tipahtelee harvakseltaan.
Kimi on poikkeus 24/7 itsensä markkinointiin orientoituneiden formulakuskien joukossa ja totaalinen vastakohta esimerkiksi häneltä tallipaikan vieneelle Fernando Alonsolle, jolta irtoaa lausunto tai selitys aiheesta kuin aiheesta.
Räikkösen jäädessä tauolle formuloista suurin häviäjä on MTV3 ja ennen kaikkea maksullinen MAX-kanava. F1-MM-sarjassa ei ensi vuonna nähdä suomalaisia taistelemassa podium-paikoista, sillä Heikki Kovalaisella on todennäköisesti edessä siirtyminen johonkin maksimissaan hajapisteitä poimivaan pikkutalliin.
Onhan siellä Keken poika Nico Rosberg, mutta sujuvasti suomea laukova ja Pylly vasten pyllyä -rallia lauleskeleva Sebastian Vettel tuntuu varmasti monen mielestä enemmän suomalaiselta kuin saksalais-suomalais-monacolainen maailmankansalainen.
Vaikka monet suomalaiset autourheiluhulluja ovatkin, Lewis Hamiltonin, Jenson Buttonin ja Fernando Alonson jonossa ajaminen ja bensan polttaminen eivät houkuttele katsojia sen paremmin kotisohvalle tv:n kuin baarien jättiscreenien ääreen
Kari Pusa

