Televisiossa etsitään Talenttia, ihmistä joka on erityisen hyvä jossain. Kaikille on varmasti joskus sanottu että jokainen on hyvä jossain ja sinullakin on varmasti joku erityinen kyky. Mutta todellisuudessa asiat eivät ole niin mustavalkoisia, vaan meitä väliinputoajia, harmaita, tavallisia ihmisiä ilman erityisiä kykyjä, on valtava määrä. Monet ihmiset ovat hyvin keskinkertaisia, hyviä monissa asioissa, mutta eivät erityisen hyviä missään. Ja silti, kaikki ne ihmiset, ovat arvokkaita ja hyviä juuri sellaisena kuin ovat.

Minusta tämä keskinkertaisuus on lahja. Ei kaikkien tarvitse, eivätkä kaikki voi olla parhaita. Olemalla ihan hyvä pärjää oikein mainiosti, miksi siis kaikkien täytyisi olla erikoisen hyviä, jos eivät sitä luonnostaan ole? Sitä paitsi, jos kaikki olisivat erikoisen hyviä, sekin olisi täysin normaalia. Ei erityisyys tee onnelliseksi tai nosta ihmisen arvoa. Ei kaikkien tarvitse erottua joukosta, onhan ihminen laumaeläjä.

Nykyään erikoisuus on tavoittelemisen arvoinen asia. Niin monet tavoittelevat erikoisuutta, että normaali, oma itsensä oleva ihminen onkin harvinaisuus. Varmasti erikoisuudesta on hyötyä, kyllähän erikoinen ihminen jää mieleen paremmin, mutta ei aina hyvällä tavalla. Mutta on tavallisuudessakin puolensa. Tulet arvostetuksi ja tunnetuksi persoonasi takia. Suomalaiset ovat kautta aikojen olleet tavallisia, rehellisiä ja hieman jöröjä ihmisiä. Sellaisen luonteen olemme saaneet vanhemmiltamme verenperinnöksi, joten miksi emme siis sopeutuisi siihen ja kunnioittaisi sitä?

Entä jos olisimme kaikki vain rehellisiä suomalaisia ihmisiä, se tuskin muuttaisi elämäämme kuin helpommaksi. Happoradiokin laulaa ”tavikset tahtovat tositeeveen, oman pesän ja pienen perheen, tilavan auton ja mökin rantaan”, eikä se tulevaisuuden kuva kuulosta minusta ollenkaan hullummalta. Minä siis liputan tavallisuuden ja keskinkertaisuuden puolesta, ja puen illalla pystypäin verkkarit lenkille lähtiessäni. Mitenkäs sinä, tavataanko lenkillä?

-Anni Hiltunen